tiistai 29. elokuuta 2017

Hirville kyytiä!

"Jahdin" päätteeksi iloinen Ilona
Käväisin tänään koirien kanssa Riehurinteellä pitkästä aikaa ja meno oli hurjan kovaa. Ei mennyt kuin hetki kun metsässä rytisi: ensin pusikosta loikkasi hirvi vasoineen niin että olin jäädä alle ja pian perässä hurjana Ilona ja Onni! Vasa oli jo kovin suuri ja harmaantunut eli tuskin tämän vuotisia ja hyvä niin, pääsi meinaan paremmin karkuun, vaikka Ilonan ja Onnin jahti keskeytyikin hyvin äkkiä emännän huutoon ja nakkipaketin rapinaan.

Riehurinteen retkellä tuli kilometrejäkin mukavasti sellaiset reilut 21. Kotona kova kaksikko laittoi nukkumaan ja nukkuvat edelleen. Vain Vilma odottelee omaa päivälenkkiään levottomana.

metsässä rytisee




"Mihin se hirvi katosi?"
Nyt kun metsästyskausi taas alkaa ja syksy tulee viileine ilmoineen oon ajatellut alkavani käymään riehurinteellä taas useammin. Koko kesä ollaan kuljettu lentokentän maastoissa ja koirat kaipaa vapaana juoksemista ihan älyttömästi. Riehurineellä on aina hiljaista ja saa mennä rauhassa, mikä sen parempi paikka koirien energian purkamiseen. Vielä kun hirvet pysyisivät pusikoissaan...













Vielä loppuun muistutukseksi, että mulla on meneillään näyttely Kuusamossa mitä saa käydä katsomassa. Teoksia on  kymmenkunta, koska enempää en tiloihin saanut mahtumaan (mun maalaukset tuppaa paisumaan niin suuriksi nykyisin). Kutsu alla, tervetuloa :)


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kuusamon venetsialaiset 2017

Kokko roihuaa
Kuusamossa vietettiin taas vuosittaista Venetsialais-juhlaa. Venetsialaisia vietetään kesän päätyttyä ja sillä juhlistetaan iltojen pimenemistä, kulunutta kesää ja kesän päättymistä (kukin tavallaan). Kokon lisäksi paikalla nähtiin komea ilotulitus ja kokon sytyttää vuosittain valittava paikallinen vuoden sytyttäjä.
Kokko odotta sytyttäjäänsä tyynellä järvellä

Vuoden sytyttäjä sytyttää kokon
Tänä vuonna katsojia tuntui olleen viime vuotta enemmän. Tosin sääkin oli parempi, sillä viime vuonna satoi vettä niin ettei kokko meinannut syttyä lainkaan.

Mulla tuli sen verran kuvia, että laitan taas kahdessa postauksessa ja kuvat.fi -profiiliini loput.










liekkimeri






sunnuntai 20. elokuuta 2017

Syksy saapuu hiljalleen

Iloinen Ilona
Alkuperäinen tarkoitus oli lähteä Riehurinteelle päästämään kesän aikana kertyneen ylimääräiset energiat pois, mutta päivä vain venyi ja venyi. Lopulta päätinkin sitten lähteä ihan perus reitille lentokentän tuntuman, eikä ollut huono vaihtoehto sekään. Löydettiin taas uusi reitti Ilonan ja Vilman kanssa ja sää oli mukavan syksyinen: aurinkoinen ja hyvin tuulinen! Vielä ei kuitenkaan ole ruska aika eli puut vihertävät edelleen kesäisesti vaikka sään puolesta vois olla jo syksy. Saa nähdä tuleeko tänä vuonna viimein odotettu hyvä ruska. Viime vuosien ruskat ovat jääneet kovin vaisuiksi 😔

I wasn´t planning to go to hike near airport today. My original plan was to go in different direction but this wasn´t a bad choice either because weather was nice, sunny and very windy. It really feels like autumn has started even-though everything is green and pretty. I also found a new hiking trail today which made my day more interesting.

säätilanne iltapäivällä - weather in afternoon

reitin varrella napattua -during the hike
Uusi reitti kulki samaa moottorikelkkareittiä mitä ollaan aikaisemminkin kuljettu. Reitiltä lähti pieni polku ylämäkeen, mitä aloin kiinnostuksesta seurata ja päädyin kummulle kiitoradan päähän istuskelemaan laudasta rakennetulle "penkille". Maisemat oli hurjn kauniit ja istuttiinkin siinä koirien kanssa hetki.

tuttu moottorikelkkareitti

uusi reitti kulki tästä hiekkaharjun päälle - new hiking trails

Vilman puuhia
Ibbe päätti levähtää hetken harjulla